Vain timantit ovat ikuisia. Uutta laulajaa etsitään!

Vaikka kuinka yritimme, emme saaneet kelloja seisahtumaan. Päivät, viikot, kuukaudet ja vuodetkin ovat ehtineet vaihtumaan viimeisimmästä päivityksestä… Huhuja on kuitenkin liikenteessä ja vahvistettakoon nämä huhut todeksi:

Ikäväksemme joudumme toteamaan, että Juhani on poistunut orkesterin vahvuudesta.
Paketti levisi liian vahvasti käsille, bändin ja Juhanin välille kasvoi kuilu, jonka reunalla tasapainoiltiin pitkään. Tällä kertaa lopputulos oli silkkaa klassikkotavaraa: ”Laulaja jätti suosikkiyhtyeen – syynä musiikilliset erimielisyydet”.

Muu bändi on kuitenkin päättänyt jatkaa ilman Juhania ja uusi laulaja on nyt haussa!
Olisiko sinusta hyppäämään keulakuvaksi keulakuvan paikalle?
Mitä kaipaamme:
Et kärsi LDS:sta (Laulajan diivailusyndrooma)
Ikää saisi olla vähintään 18vuotta
Pääset treeneihin vähintään kerran viikossa (pääasiassa viikonloppuisin, satunnaisesti myös viikolla)
Studiokokemus plussaa
Keikkakokemus suurta plussaa
Kyky säveltää/sanoittaa erittäin suurta plussaa
Jos vaatimukset ovat turhan kovat, niin lohdutuksena: ennen kaikkea haussa on hyvä tyyppi, ei välttämättä täydellinen laulaja.

Sukupuolella ei merkitystä (vaikka mieslaulun varassa on tähän asti menty).
Treenikämppä löytyy, jonkin verran laulukalustoa löytyy (oma mikrofoni ei ole pahasta) ja soittajilla on omat kamansa.

Jos laulaminen bändissä kiinnostaa, niin pikaisesti yhteyttä: kuutti@varissuo.com

Rauhaa ja rakkautta,
Kuutti, Kulmis, Paju ja Roope