2.9.2007
Varissuon toinen omakustanne, Talviunia-ep on myyty loppuun! Tämän kunniaksi ep:n päätösraita Karkumatkalla on laitettu vapaaseen jakoon, kyseinen kappale ja koko ep on täten siis jokaisen ladattavissa Musiikki-osiosta.
Varissuo kiittää kaikkia levyn ostaneita, kyseessä oli jo toinen omakustanne joka myydään loppuun. Ja mikä mainittavaa, Talviunia-ep:stä otettiin lisäpainoskin joka on siis myös loppu!
Varissuo jatkaa uusien biisien tekemistä ja vetäytyy toivottavasti jo piakkoin studion syövereihin äänittelemään uutta materiaalia.
Tästä on hyvä jatkaa ja nähdään keikoilla!



16.8.2007
Tässä bittivirrassa ja tietotekniikan ihmemaailmassa ollut taas bändistä riippumaton katkos, palveluntarjoajan epämääräinen/pitkäaikaninen ongelma serveriensä kanssa...
Mutta nyt olemme täällä taas.
Aika on taas vierinyt ja paljon tapahtunut.
Bändin riveissä toisen kitaran varressa yhden keikankin heittänyt Teemu on kadonnut mystisesti ja on täten siis poistunut riveistä, kukaan ei tiedä minne.
Toista kitaristia nyt etsiskellään sivusilmällä, halukkaat voivat ottaa yhteyttä.
Varissuon huhtikuista demotustakin odotellaan vielä miksauksesta, totuttuun bändin kaavaan saadaan se kuultavaksi mahdollisesti jo ensi kesänä. Tämä on täysin studion sähläyksien syytä.
Keikkaa pukkaa, niin ikärajatonta kuin ikärajallistakin ja sillä saralla saattaa vielä tapahtua paljonkin.
Kaikki touko-elokuun välillä Varissuon nettikaupasta tilanneet ihmiset, pyydämme teitä tekemään tilauksenne uudestaan, sillä palveluntarjoajan säädöistä johtuen, eivät tilaukset ole rekisteröityneet. Kiitos.
Pysytään kuulolla, tsirptsirp.



22.4.2007
Paljon on taas tapahtunut viimekerrasta...
Varissuo kävi Lahdessa Panic Rockin merkeissä rämistelemässä legendaarisella Kasisalilla Rendez-Vousin ja Parasite Cityn kanssa. Mahtava keikka ja mahtava reissu, vaikka matka oli lähellä katketa puolessa välissä menomatkalla Lahteen, auton ruvettua päästämään outoa savua konepellin alta.
Varissuo piipahti hiljattain myös studiolla demottamassa yhden biisin, biisin jälkituotantoa vielä odotellaan, toivottavasti se pian saadaan ihmisten korviin.

Ja myös paljon netissä kiirineeltä huhulta katkaistaan nyt siivet...
Bändi on sitä mieltä, että biiseihin kaivataan lisää väriä ja räväkkyyttä, eli toinen kitara tarvitaan kehiin. Toista kitaraa paikoitellen soittanut Juhani haluaa jatkossa keskittyä enemmän laulamiseen ja jättää kitaran toisarvoiseksi, joten bändi saa keikoille vahvistukseksi toisen kitaristin ja bändin näin ollen jatkossa (keikoilla) viisihenkinen. Kuka tämä uusi kasvo on? Sen näette hamassa tulevaisuudessa.
Mutta painotetaan vielä, että kukaan nykyisistä kasvoista ei siis ole lähdössä mihinkään.
Myös uusi keikka lisätty kalenteriin! Ja lisää ilmestyy kun saadaan varmistuksia.



9.3.2007
Kun galaksit räjähtelevät ja karu todellisuus paljastuu, valmistautuu Varissuo tulevaan. Nettisivut saaneet vähän uutta kuosia päälleen, foorumi on taas avattu, kuvia menneiltä keikoilta lisätty, uusia keikkoja lisätty, vieraskirjassa ollut vika korjattu...

Paljon kaikkea on taas tapahtunut, uutta materiaaliakin työstetään kovaa vauhtia. Ja eiköhän sitä saada teidänkin korviinne kuultavaksi jossakin välissä.

Lukuisista yrityksistä ja säädöistä huolimatta, ei foorumin tietoja onnistuttu palauttamaan. Se tarkoittaa sitä, että aloitetaan puhtaalta pöydältä ja sana on vapaa! Antakaa palaa!

Toisten iloksi ja toisten harmiksi täytynee myös todeta, että Talviunia-ep:tä on enää vain kourallinen jäljellä, nopeat syövät hitaat.

Varissuo lähtee jälleen kuun lopulla kotikylän rajojen ulkopuolelle ja tällä kertaa suuntana Lahden Kasisali! 31.3 Lahdessa tärähtää Panic Rock, jossa soittaa Varissuon lisäksi Rendez-Vous ja Parasite City. Ikäraja sinne on 14vuotta ja liput kustantavat vain 5e, joten saavu paikalle!
Myös paljon koulittu ja häslinkiä aiheuttanut Siipirikkorock jyrähtää myös, uudella päivämäärällä! Uusi päivämäärä sille on 19.5! Lue aiheesta enemmän www.siipirikkorockissa.olen.in/.




27.1.2007
Viime kerrasta on ehtinyt vierähtää taas tovi ja tässä välissä on vuosikin ehtinyt vaihtua... Uusi vuosi, uudet kujeet - kuten sanotaan. Tehdään tästä vuodesta vieläkin antoisampi ja mahtavampi kuin aiemmista.
Keikkaa bändi pyrkii tekemään mahdollisimman paljon ja kuten tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet huomata, on keikkoja lisäilty Keikat-osioon.
Luvassa on siis sekä ikärajatonta, että ikärajallista toimintaa! Seuraavaksi vieraillaan 3.2.07 Helsingissä, Oranssi-klubilla Rendez-Vous:in ja Hännän kanssa! Kannattaa ehdottomasti pyöriä paikalle todistamaan bändin keikkakunto. Liputkin ovat vain 4e!
Varissuo ja Rendez-Vous tahtovat kiittää bändien rinnalla kulkeneita muutamaa ihmistä ja juhlistaa heidän syntymäpäiviään Siipirikkorock:illa! Mene sivuille www.siipirikkorockissa.olen.in/ ja lue lisää!
Bändi jatkaa treenaamista minkä kiireiltään ehtii ja saattaapi luvassa olla uuttakin materiaalia jossakin välissä...

Sitten valitettavaa ilmoitusluonteista asiaa:
www.varissuo.com saattaa olla lähipäivien aikana poissa käytöstä jonkin aikaa, serverinvaihdoksesta johtuvista syistä. Aika ajoin on sivuilla ollut pätkimistä ja tietokannoissa ollut jotain hämminkiä, eikä esim. kaikki verkkokaupan tilaukset ole saapuneet perille. Mikäli olet Varissuo-verkkokaupasta tilannut, ja tästä on viikko tai kauemmin aikaa vierähtänyt, yritä tehdä tilaus uudelleen.
Varissuo pahoittelee asiaa.