Extemporekeikkabändinä tunnettu Lahjattomat Treenaa
jäsenet päättivät perustaa "vakavemmin" otettavan yhtyeen.
Nimi kuitenkin päätettiin muuttaa, ja niin nimeksi tuli Varissuo.
Bändi piti ensimmäiset treeninsä syksyllä 2004, samalla treenikämpällä, jossa "Lahjattomien" kanssa aikanaan treenasi. Juhanin kautta tutuksi tullut Heini päätettiin ottaa
kokoonpanoon laulajaksi ja tuomaan naiskauneutta.
Sitäkään hupia ei kauaa kestänyt, päätettiin siirtää Heini sivuun.
Laulajan pesti siirtyi Juhanille, mikä oli kyllä (joillekin) tietoinen asia.
Siitä hetkestä lähtien bändi on treenannut ja tehnyt biisejä.
Alkuvuodesta 2005 bändi julkaisi ensimmäisen äänitteensä.
Joka myytiin loppuun hyvin lyhyessä ajassa, joka vahvisti jäsenten uskoa itseensä.
Vuosi 2005 oli melko hiljainen vuosi soittorintamalla, johtuen jäsenten maanpuolustusvelvoitteista.
Mutta vuoden 2006 koittaessa bändi nosti taas päänsä ja vuoden viimeisellä neljänneksellä julkaisi toisen äänitteensä, Talviunia-ep:n.
Talviunia-ep meni kuumille kiville ja siitä jouduttiin ottamaan lisäpainos.
Lisäpainoskin myytiin loppuun bändi oli kuin kalikalla päähän lyötynä.
Bändi jatkoi keikkailua mahdollisuuksien mukaan ja jatkaa sekä treenausta että uusien biisien tekemistä.
Bändi otti keikka-avukseen toisen kitaristin, kun Juhani soitti keikoilla hyvin harvoin.
Tämä mies tosin katosi ensimmäisen keikan jälkeen tiettämättömiin.
Päätettiin siis jatkaa suosiolla nelihenkisenä.
Bändi on lumonnut jo monia kuulijoita ja hankkinut myös vankan fanijoukon ympärilleen.
Tällä tiellä nyt kuljetaan ja eletään...