24.12.2004 | Varissuo toivottaa erittäin hyviä jouluja kaikille!
Ihan tiedoitettavaakin asiaa, eli kuten innokkaimmat fanit ovat jo saattaneet vieraskirjasta lukea, on Demo/EP:n master-vedos saatu hyppysiimme. Nyt vain sitten odottelemme, että kannet saapuvat painosta ja levyt saadaan painettua "aikataulussa". Tarkoitus olisi saada julkaistua Demo/EP 1.1.2005. Vuoden ensimmäinen hittilevy? Kenties.
Myös musiikki osio on saanut hiukan päivityksiä alleen.

20.12.2004 | Sivuilla on ilmennyt käyttökatkoksia, jotka eivät johdu bändistä tai ylläpidosta mitenkään. Syytettäköön palveluntarjoajan serveriä. Jos katkokset ovat aiheuttaneet jollekulle vakavia mielenhäiriöitä, puutostiloja tai aistiharhoja, jättäkää viesti vieraskirjaan niin keskustelemme jatkotoimenpiteistä.

14.12.2004 | Demo/EP:n äänitykset on nyt pois alta ja raidat ovat miksattavina. Nyt vain sitten odotellaan, miksaushan tunnetusti vie runsaasti aikaa. Tuleva EP sisältää kaavoitellut 3 biisiä, jotka kokonaisuutena edustaa epätoivorockia parhaimmillaan.
Bändi kyllästyi yhtenään toistuviin kysymyksiin, niin nyt sivuilla on UKK, usein kysytyt kysymykset. Sivut on myös päivitetty reaaliaikaan, hieman uutta ulkoasua ja muuta pientä hiontaa. Uusia kuvia ja sanojakin tulossa... ja ääntä, kunhan siihen tilanteeseen päästään.

6.12.2004 | Ennakkotiedoituksista huolimatta, Demo/EP:n julkaisu myöhästyy bändistä riippumattomista syistä. Tarkkaa aikataulua ei uskalleta luvata. Bändi vietti viikonlopun studiossa ja biisit saatiin lähes tulkoon kasaan, mutta... pieniä teknisiä ongelmiahan sattuu ja tällä kertaa ne osuivat meidän kohdalle. Kaikki ennakkotilaukset toimitetaan heti kun mahdollista. Suuren kysynnän vuoksi painetaan pieni lisäpainos. Jos jotain kysyttävää, ottakaa yhteyttä ylläpitoon.

19.11.2004 | Studio on nyt sitten 4/5.12. Session aikana olisi tarkoitus saada 3 biisiä purkkiin, joista tullaan sivuillekin laitamaan maistiaisia. Alustavasti, mikäli kaikki menee niin kuin on ajateltu, tullaan Demo/EP julkaisemaan 10.12.

1.11.2004 | Rankan treenauksen ja biisinrustauksen kunniaksi
on sitten studiokin varattu joulukuulle ja näin ollen toivottavasti
saadaan äänite joulukuun puolenvälin aikoihin julkaistua. Tosin
mikään ei ole varmaa, kun tästä porukasta on kyse.

10.10.2004 | Bändi on kokenut kovia. On tapahtunut jäsenten muutoksia, Heini jättäytyi pois ja kaikki tapahtui yhteisymmärryksessä. Bändin nimi on vaihtunut... Nyt tämä ärrimurri tottelee nimeä VARISSUO.

22.8.2004 | Uudet tuulet puhaltavat ja bändi on saanut tuulta purjeisiin. Treenikämpällä jytisee ja hittien takominen on alkanut. Katsellaan mitä aika tuo mukanaan. Kirjoittakaa vieraskirjaan, huolestuttavan hiljaista.